ShowSynchro esittäytyy
Julkaistu: 20.06.2022 15.53

ShowSynchro esittäytyy


ShowSynchro on uusi harrasteryhmä 8-15 -vuotiaille luistelijoille, jotka ovat innostuneita kehittämään luistelutaitojaan eteenpäin ja haaveilevat tulevaisuudessa esiintymisestä muodostelmaluistelijana! Ryhmään tulevien luistelijoiden toivotaan hallitsevan taitoluistelun perustaitoja; perusluistelua ja kaaria eteen- ja taaksepäin, kolmoset eteenpäin, yhdellä jalalla liukumista ja kantakäännöstä. Innostus ja halu oppia on kuitenkin tärkeintä!

Ryhmässä vahvistetaan laadukkaassa valmennuksessa perusluistelutaitoja ja harjoitellaan muodostelmaluistelun peruselementtejä. Jääharjoitusten lisäksi ryhmällä on oheistreenejä, joissa harjoitellaan monipuolisesti nopeutta, ketteryyttä, kestävyyttä, voimaa sekä liikkuvuutta. ShowSynchro harjoittelee Tikkurilassa kaksi kertaa viikossa, torstaisin ja sunnuntaisin. Kolmas viikkoharjoitusvuoro mahdollistuu ryhmälle aikatauluun sitten, kun luistelijoita on mukana riittävästi.

Ryhmän harjoitusmaksu kaudella 2022-2023 on 150 €/kk, jonka lisäksi kaikilta luistelijoilta laskutetaan seuran jäsenmaksu 30 € kerran kaudessa.

Harjoitusajat Tikkurilassa kaudella 2022-2023

Torstaina
  • 15:15-16:00 jääharjoitus
  • 16:15-17:00 oheinen
Sunnuntaina
  • 9:35-10:20 jääharjoitus
  • 10:30-11:20 oheinen


Mukaan pääset missä vaiheessa kauden aikana tahansa!

Voit tiedustella vapaita paikkoja sekä lisätietoja ryhmästä vastuuvalmentajalta Saana Aaramaalta (040-2204589 tai saanaaaramaa.ttk@gmail.com).

Ryhmään voit ilmoittautua mukaan täällä.



Seuran uusimmat