Julkaistu: 08.01.2021 00.00

Luistelukoulun info kevät 2021

Tervetuloa TTK:n luistelukouluun!

Tikkurilan Taitoluisteluklubin luistelukoulussa on sekä syyskausi että kevätkausi. Kevätkaudella 2021 luistelukertoja on 15, jonka lisäksi on TTK:n 35-vuotisjuhlagaala. Luistelukoulun kalenteri löytyy luistelukoulun ilmoittautumisen vahvistusviestin liitteenä sekä Tikkurilan Taitoluisteluklubin nettisivuilta Harrasteluistelu -> Ryhmät -> Luistelukoulu -> Luistelukoulun ohjelma 2020–2021. Kalentereita on myös jaossa paperisena luistelukoulumme vastaanottotiskillä. Nettisivujen kalenterista voit tarkistaa kunkin viikon teeman sekä mahdolliset poikkeukset.

Luistelu harrastuksena

Taitoluistelu on monipuolinen, mutta todella haastava laji. Se kasvattaa tämän päivän lapsia erityisesti pitkäjänteisyyteen ja tekemisestä nauttimiseen. Luistelutaidon lisäksi luisteluharrastus kehittää muun muassa lapsen motorisia taitoja, opettaa toimimaan ryhmässä ja opettaa toimimaan ohjeiden mukaisesti. Jo pienestä luistelijasta tulee nopeasti lajin asiantuntija; lapsi oppii liikkeiden nimiä, joita vanhemmat eivät välttämättä tiedä. Tämä vahvistaa lapsen itsetuntoa reilusti. Kehukaa pieniäkin saavutuksia ja kannustakaa oppimaan lisää!

Kaatuminen kuuluu osaksi luisteluharrastusta. Kaatuminen on tärkeä taito ja lapsen olisi hyvä kaatua jokaisella tunnilla. Lapset ovat vanhempia ennakkoluulottomampia ja monet lapset ovatkin hyvin rohkeita. Kaatumiseen kannattaa rohkaista myös kotona!

Kotona kannatta kysellä ja kertailla, mitä luistelukoulussa tehtiin. Viikko on lapselle hyvin pitkä aika, ja oppimista vie paljon eteenpäin se, että liikkeitä muistuttelee mieleen viikon muinakin päivänä. Käykää yhdessä yleisöluisteluissa tai ottakaa ohjelmaan toinen harjoituskerta/luistelukoulujumppa.

Taitoluistelun parista voi löytää harrastuksen myös vanhemmat. Tervetuloa mukaan seuramme Konkarit-aikuisharrastajaryhmään, kun aikuisten harrastaminen on taas mahdollista.

Luistelukoulun harjoitusajat

Luistelukoulussamme voi harjoitella kerran tai kaksi kertaa viikossa jääharjoituksissa sekä jumpassa.

Jääharjoitukset ovat

Tiistaisin Hakunilan luonnonjäällä (osoite Luotikuja 2, Vantaa) ja sisäliikuntatilojen taas avautuessa Tikkurilan harjoitusjäähallissa

  • klo 17.30-18.15 Tenavat
  • klo 18.15-19.00 Koululaiset

Lauantaisin Hiekkaharjun urheilupuiston luonnonjäällä (osoite Urheilutie 15, Vantaa) ja sisäliikuntatilojen taas avautuessa Tikkurilan harjoitusjäähallissa

  • klo 10:00-10:45 Tenavat
  • klo 10.45-11.30 Koululaiset


Luistelukoulujumpat järjestetään, kun harjoittelu sisäliikuntatioissa on taas mahdollista

Tiistaisin

  • klo 18.30-19:00 Tenavat
  • klo 17.30-18.00 Koululaiset

Lauantaisin

  • klo 11.00-11.30 Tenavat
  • klo 10.00-10.30 Koululaiset


Varusteet

Luistimet

Luistelijan tärkeimmät varusteet ovat hyvät luistimet. Luistelussa pääsee alkuun millä tahansa tukevalla luistimella, mutta jo varhaisessa vaiheessa kannattaa panostaa kunnollisiin luistimiin. Luistimen tulee istua jalkaan hyvin ja olla sopivan kokoinen sekä leveys- että pituussuunnassa. Luistimien pitää tukea nilkkaa ja niiden on pysyttävä suorassa luistimen ollessa jalassa. Luistelu on hankalaa ja rasittaa jalkoja, jos jalat ovat "lintassa." Pienille luistelijoille kannattaa kysyä taitoluisteluliikkeistä käytettyjä luistimia. Käytä luistimessa jalkaa hyvin myötäilevää sukkaa (ei villasukkia). Näin saat luistimesi nyöritettyä oikein ja tukevasti.

Luistimien huolto

  • Terät kolhiintuvat helposti, joten kävele aina jäähallin muovimattoja pitkin teräsuojia käyttäen. Varo kiviä ja roskia ulkojäällä.
  • Luistelun jälkeen kuivaa terät huolella pyyhkeellä
  • Säilytä luistimia ilman teräsuojia. Teräsuojiin kertynyt vesi ruostuttaa terät.
  • Kotona luistimet kannattaa ottaa pois laukusta ja tuulettaa, jotta ne kuivuvat myös sisältä. Luistimia ei kuitenkaan tule kuivattaa patterin lähellä, sillä nahka haurastuu helposti
  • Hyvin hoidetuilla taitoluistimilla on hyvä jälleenmyyntiarvo!

Vaatetus

Joustavat ja lämpimät vaatteet ovat luistellessasi tarpeen. Suosittelemme kerrospukeutumista. Lämmin aluspusero ja villapaita tai fleece, joustavat housut tai verkkarit ovat hyviä vaihtoehtoja. Housujen lahkeet eivät kuitenkaan saa olla liian leveät tai pitkät etteivät ne mene terän alle. Halutessaan voi käyttää myös luistelupukua trikoiden ja fleecen kanssa. Sisällä jäähallissa toppapuvut ovat liian paksuja ja vaikeuttavat luistelijan liikkumista, ulkojäällä pukeudu sään mukaisesti. Käsineet tai sormikkaat käteen, pienimmillä vaihtohanskat on hyvä pakata mukaan.

Huomioithan että kaikkien vaatteiden tulee olla puhtaat, ettei jäälle kulkeudu hiekkaa!

Pään suojaksi luistelukoululaisille on hyvä laittaa pipo tai panta. Kypärä ei ole pakollinen, mutta aivan pienelle, aloittelevalle luistelukoululaiselle tarpeellinen ja suositeltava. Liian iso tai päässä heiluva kypärä voi olla vaikea hallita. Pitkät hiukset tulee sitoa kiinni, etteivät ne häiritse luistellessa.

Tarvikkeet

Jokainen luistelukoululainen saa ensimmäisellä tunnilla nimilapun, joka tulee olla aina luisteluharjoituksissa kiinnitettynä vaatteisiin. Luistelukoulun pienryhmillä on omat värit. Värien perusteella sekä luistelijat että ohjaajat tunnistavat hyvin ryhmänsä.

Kauden alussa jokaiselle luistelukoululaiselle jaetaan luistelukoulupassi. Passiin saa merkinnän jokaisesta harjoituskerrasta, johon lapsi osallistuu sekä merkintöjä opituista taidoista jäällä. Joka kolmannella harjoituskerralla passi jää ohjaajille, jotta he voivat laittaa passeihin merkintöjä opituista taidoista jäällä. Muistattehan pitää passin aina mukana!


Harjoittelu luonnonjäillä

Harjoituksiin kannattaa tulla iloisella mielellä ja kiireettömästi, mieluiten vähintään 15 minuuttia ennen oman harjoitusvuoron alkamista. Parhaiten opetukseen pääsee mukaan olemalla täsmällisesti tunnin aloitushetkellä jäällä. Jäälle voi mennä luistelemaan ajoissa omaehtoisesti. Jäälle tuleminen kengillä on kiellettyä. Luistelukouluohjaajamme kokoavat ryhmän yhteen hanskoilla vilkutellen tunnin alussa.

Luistimet suosittelemme laittamaan valmiiksi kotona tai autossa, koska pukuhuoneet eivät ole käytössämme.

Luonnonjäillä harjoittelemme olosuhteiden ehdoilla. Meillä ei ole omaa varattua vuoroa, mutta saamme käyttää tiettyä rajattua aluetta harjoittelemiseen, jotta kaikilla on turvallisempaa. Jää voi olla sään, runsaan käytön tai kaupungin huoltoaikataulujen takia välillä huonommassa kunnossa. Sopeudumme tilanteeseen kuin tilanteeseen parhaalla mahdollisella tavalla ja nautimme luistimilla liukumisesta. Välillä huolto saattaa osua keskelle ilmoittamaamme harjoitusaikaa. Tällöin väistämme ja jatkamme harjoittelua siihen asti, että 45 min luistelua tulee täyteen.

Vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan luistelukoulun toimintaa pienen etäisyyden päästä. Opetuksen onnistumisen kannalta on parasta, jos lapset voivat keskittyä oman ryhmän toimintaan ja ohjaajan ohjeisiin täysipainoisesti.


Trio harjoitushallissa, kun sinne pääsemme

Harjoituksiin kannattaa tulla iloisella mielellä ja kiireettömästi, mieluiten vähintään 15 minuuttia ennen oman harjoitusvuoron alkamista. Parhaiten opetukseen pääsee mukaan olemalla täsmällisesti tunnin aloitushetkellä jäällä. Jäälle ei kuitenkaan saa mennä ennen ohjaajia. Jäälle tuleminen kengillä on kiellettyä.

Luistimet suosittelemme laittamaan valmiiksi kotona tai autossa hallille saapuessa, koska pukuhuoneet eivät ole luistelukoululaisille käytössä. Mikäli luistimet haluaa vaihtaa vasta jäähallille tultaessa, vaihtaminen toteutuu katsomon puolella.

Vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan luistelukoulun toimintaa. Paras paikka seurata harjoituksia on katsomo. Laitaan nojaten harjoitusten seuraaminen on kiellettyä, sillä se häiritsee jäällä tapahtuvaa toimintaa. Vaihtoaitiossa ei myöskään saa seurata tuntia, sillä kengissä kulkeutuu vaihtoaitioon hiekkaa, joka voi vahingoittaa luistinten teriä. Opetuksen onnistumisen kannalta on parasta, jos lapset voivat keskittyä oman ryhmän toimintaan ja ohjaajan ohjeisiin täysipainoisesti.


Ryhmät

Luistelukoulussa voit harjoitella kerran tai kahdesti viikossa oman iän ja taitotason mukaisessa pienryhmässä. Me huolehdimme siitä, että lapselle löytyy omaa taitotasoa vastaava ryhmä. Luistelukoulun ryhmissä tavoitteena on oppia luistelun alkeet leikkimielisesti sekä erilaisten teemojen kautta. Luistelukoulun ohjaajat seuraavat lapsen kehittymistä ja siirtävät tarvittaessa sopivampaan pienryhmään. Pienryhmästä toiseen voi siirtyä kesken kaudenkin.


Ohjaajat ja yhteyshenkilöt

Luistelukoulusta vastaa luistelukouluvastaava Susanna Tiisala. Susannan tavoittaa sähköpostitse osoitteesta luistelukoulu.ttk@gmail.com. Luistelukoulun ohjaajat ovat seuramme kouluttamia. Ryhmän ohjaajan ollessa estynyt, opastaa hän sijaisen tuntiin.

Maksut

Luistelukoulun harjoitusmaksu ja kauden ensimmäisiin harjoituksiin tultaessa seuran jäsenmaksu maksetaan luistelukouluilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli maksu ei ole mennyt läpi, maksetaan luistelukoulu korttimaksuna ensimmäiseen harjoituskertaan saavuttaessa. Jäsenmaksu laskutetaan vain kerran luistelukaudessa (1.5.–30.4.). Luistelukoulun laskutusta koskevat kysymykset voi osoittaa sähköpostilla osoitteeseen laskut.ttk@gmail.com.


Vakuutus, STLL:n Luistelukoulupassi (ent. Lisenssi)

TTK vakuuttaa kaikki luistelukoululaiset Suomen Taitoluisteluliiton luistelukoulupassilla. Se on voimassa STLL:n jäsenseuran järjestämissä luistelukouluissa ja niihin liittyvissä oheistoiminnoissa. Vakuutus on voimassa myös edellä mainittuihin tilaisuuksiin välittömästi liittyvillä meno- ja paluumatkoilla. Vakuuttamista varten kysymme lapsen henkilötunnuksen kokonaisuudessaan ilmoittautumisen yhteydesäs. L

uistelukoulusta harraste- ja kehitysryhmiin siirryttäessä lisenssin hankkimisesta ja luistelijan vakuuttamisesta tulee huolehtia itse.


Luistelukoulujumppa, kun jäähalleissa taas päästään harjoittelemaan

Tiistaisin ja lauantaisin ennen luistelukoulutuntia järjestetään luistelukoulujumppa. Jumpassa harjoitellaan monipuolisesti erilaisia perusliikuntataitoja.

Tiistain jumpat järjestetään Tikkurilan Trio Areenan käytävällä. Kokoontuminen jumppaan tapahtuu Trio Areenan aulasta, josta ohjaajat ottavat lapset mukaan. Lapset palautetaan samaan paikkaan jumpan päätyttyä. Jumppaan tarvitaan sisäliikuntaan sopivat varusteet, esimerkiksi t-paita, fleece ja legginsit sekä lenkkarit jalkaan.

Lauantain jumpat järjestetään Tikkurilan Urheilutalon – Trio Sport Centerin painimolskilla. Kokoontuminen jumppaan tapahtuu Tikkurilan urheilutalon aulassa heti pääsisäänkäynnin luona, josta ohjaajat ottavat lapset mukaan. Lapset palautetaan samaan paikkaan jumpan päätyttyä. Jumppaan tarvitaan sisäliikuntaan sopivat varusteet, esimerkiksi t-paita, fleece ja legginsit sekä jumppatossut jalkaan (painimolskilla ei saa olla lenkkareita jalassa).


Seuran tiedotus

Luistelukoulun tiedotus tapahtuu sähköpostin sekä seuran nettisivujen kautta. Kaikki luistelukoululaiset saavat sähköpostiinsa kutsun Jopox-jäsenrekisteriin. Pyydämme hyväksymään kutsun ja hyväksymään tietosuojaselosteet niin luistelijan kuin huoltajien osalta. Näin saatte varmasti kaikki seuramme lähettämät harjoittelua koskevat viestit. Olettehan yhteydessä luistelukoulu.ttk@gmail.com, mikäli Jopox-järjestelmän kanssa ilmenee ongelmia. Välillä kutsu tai järjestelmästä lähettämämme viestit voivat ohjautua roskaposteihin. Mikäli yhteystietonne muuttuvat, olkaa ystävällisiä ja korjatkaa tietonne suoraan Jopox-jäsenrekisteriin.


Tunti peruttu tai muutos aikataulussa

Valitettavasti joskus luistelukoulu joudutaan perumaan tai luistelukoulun harjoitusaikaa vaihtamaan kilpailujen, turnausten tai hallissa sattuneiden vahinkojen vuoksi. Luonnonjäillä harjoiteltaessa peruutuksen syynä voi olla pakkanen; noudatamme -15 asteen pakkasrajaa. Ilmoitus peruuntumisesta pyritään aina tiedottamaan mahdollisimman aikaisin sähköpostitse sekä TTK:n nettisivuilla. Mikäli harjoitustunti joudutaan yllättäen perumaan, ilmoitetaan sitä koskevista mahdollisista erityisjärjestelyistä aina erikseen. TTK ei ole velvollinen korvaamaan meistä riippumattomista olosuhteista johtuvia harjoitusten peruuntumisia.

Mikäli luistelija on poissa harjoituksista, hän ei voi korvata menettämäänsä tuntia luistelukouluissa toisena päivänä.


Tapahtumia

Kaikki luistelukoululaiset pääsevät esiintymään kauden aikana. Ennen joulua pidetään koko seuran yhteinen Joulunäytös. Luistelukoulutunneilla on pienempiä tapahtumia, kuten naamiaiset ja kaveriluistelu. Lisäksi tunneilla esiintyvät silloin tällöin seuramme kilpailevat luistelijat sekä yksin- että muodostelmaluistelun puolelta. Tapahtumista tulee tarkempaa tietoa lähempänä.

  • 35-vuotisjuhlagaala



Luistelukoulusta eteneminen

Luistelukoulusta on mahdollisuus edetä omien taitojen mukaan Timantit- tai Tähdet-kehitysryhmiin. Timantit ja Tähdet harjoittelevat kolme kertaa viikossa. Ryhmiin ei voi ilmoittautua, vaan sopivan ikäiset ja tasoiset lapset kutsutaan ryhmiin.

Timanteista ja Tähdistä siirrytään yksin- ja muodostelmaluistelun alaisiin ryhmiin tai joukkueisiin.

Luistelukoulusta voidaan siirtyä harjoittelemaan myös Muodostelmakerhossa tai Taiturit-harrasteryhmässä.



Yhteystietoja

Käynti- ja postisoite: Läntinen Valkoisenlähteen tie 52-54, 01300 Vantaa

Sähköposti: luistelukoulu.ttk@gmail.com / toimisto.ttk@gmail.com

Puhelin: 050 522 4064 (toimisto)


Taitoluisteluun erikoistuneet liikkeet

Lucky Skate, Minna Canthin katu 22, 00250 Helsinki (Töölö)

p. 010 423 6680 vwww.luckyskate.fi

Skate Marketing, Sarkkakuja 2, 04300 Tuusula

p. (09) 275 5548 www.taitoluistin.fi

Skate Shop, Malmin raitti 17, 00700 Helsinki (Malmi)

p. 010 397 9400 www.skateshop.fi

Seuran uusimmat