Luistelukoulun ja harrasteryhmien valmentajat ja ohjaajat



Saana Aaramaa


  • Luistelukoulu- ja harrastekoordinaattori
  • vastuuryhmät: aikuisten Tekniikka 1 ja 2, Muokkatekniikka, ShowSynchro, Taiturit
  • vastuujoukkue muodostelman puolella: Ice Comedy
  • Liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto ja Valmennuksen erikoisammattitutkinto
  • Valmennusura alkoi 2015 kasvattiseurassani Oulun Luistelukerhossa
  • Luistelijoiden lisäksi olen valmentanut yleisurheilijoita Oulussa ja Helsingissä


Jenna Teivainen

  • Luistelukoulu- ja harrastekoordinaattori
  • Koulutukset: LOP, LKOP
  • Valmennusura alkoi EsJt:ssä 2016. Toimin Oulun Luistelukerhossa päätoimisena valmentajana kaudella 2018-19.
  • Oma luistelu-ura päättyi vuonna 2017 SM-junioreissa


Lumi Kiuru

  • vastuuryhmät: Muokka-Tähdet, ShowSkate ja Mini ShowSkate
  • taitoluistelun I-tason valmentajakoulutus (YL ja ML)
  • Liikunnan ohjauksen perustutkinto ja Liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto
  • yksinluistelun seuratuomari (tähtiarviointi)
  • valmennusura alkoi Lahdessa 2014, ennen siirtymistä Tikkurilaan 2020
  • oma luistelu-ura: 2003-2015 yksinluistelua (JoKa, LTL) ja muodostelmaluistelua 2015-2022 (LTL, EVT)


Julia Mäki

  • vastuuryhmä: Timantit
  • ohjaajana TTK:n luistelukoulussa 2020 alkaen
  • STLL:n moduuli 1 -koulutus
  • Julia luisteli TTK:ssa vuodet 2006-2020 SM-junioreihin asti, ja oma luisteluharrastus jatkuu edelleen.


Nea Maaninka

  • ohjaajana TTK:n luistelukoulussa 2020 alkaen
  • muut valmennusryhmät: Timantit
  • Nea on luistellut TTK:ssa 8 vuoden ajan, ja oma luistelu jatkuu edelleen.


Nea Konttinen


  • ohjaajana TTK:n luistelukoulussa 2019 alkaen
  • muut valmennusryhmät: Timantit
  • STLL:n moduuli 1 -koulutus


Jenna Maaninka


  • ohjaajana TTK:n luistelukoulussa 2020 alkaen
  • muut valmennusryhmät: Taiturit
  • Jenna on aloittanut luistelu-uransa TTK:ssa, ja oma luistelu jatkuu edelleen jo 10 vuoden jälkeen.


Sofia Kajala


  • ohjaajana TTK:n luistelukoulussa ja valmentajana muodostelman puolella 2022 alkaen
  • fysioterapeuttiopiskelija
  • oma luistelu-ura alkoi TTK:ssa ja päättyi Marigold IceUnityn riveissä


Annika Schemeikka


  • ohjaajana TTK:n luistelukoulussa ja valmentajana muodostelman puolella 2022 alkaen
  • liikuntaneuvojaopiskelija
  • oma luistelu-ura alkoi Jyväskylässä ja päättyi Marigold IceUnityn riveissä


Katariina Östring

  • ohjaajana TTK:n luistelukoulussa 2022 alkaen
  • valmentajana KeMu:n muodostelman kehitysryhmällä 2021 alkaen
  • STLL:n moduuli 1 ja 2 -koulutukset
  • omaa muodostelmaluistelutaustaa 7 vuotta (JTL, KeMu)


Wenla Liivalahti

  • ohjaajana TTK:n luistelukoulussa 2020 alkaen
  • liikuntaneuvojaopiskelija
  • omaa luistelu-uraa takana TTK:ssa jo 10 vuotta
  • Wenla luistelee tällä hetkellä kolmatta kauttaan SM-junioreissa Ice Infinity -joukkueessamme.


Iida Turunen


  • ohjaajana TTK:n luistelukoulussa 2020 alkaen
  • oma luistelu-ura alkoi MTK:n luistelukoulussa
  • Iida luistelee tällä hetkellä toista kauttaan SM-junioreissa Ice Infinity -joukkueessamme, ja on luistellut TTK:ssa nyt 6 vuotta.


Linda Kylkilahti

  • ohjaajana TTK:n luistelukoulussa 2020 alkaen
  • omaa luistelu-uraa takana TTK:ssa jo 10 vuotta
  • Linda luistelee tällä hetkellä kolmatta kauttaan SM-junioreissa Ice Infinity -joukkueessamme.


Anne Huttunen

  • ohjaajana TTK:n luistelukoulussa 2021 alkaen
  • luistelijana edelleen TTK:n Ice Comedy -aikuisjoukkueessa
  • valmennuskokemusta budolajeissa