TTK:n toiminta on pyörähtänyt käyntiin kesän jälkeen aurinkoisella energialla. Muodostelmajoukkueet ovat rakentaneet uusia kilpailuohjelmia leireillä, valmentajat ja hallitus ovat pitäneet kehityspäiviä ja päivittäneet vuosikelloja ja luistelukoulun markkinointia tehdään mahdollisimman monella rintamalla. Tapahtumia valmistellaan täydellä vauhdilla!
TieToKirje on seuratiedote, joka kokoaa yhteen seuran ajankohtaiset asiat.
Ti 30.8. klo 16.30-19 järjestämme seurapäivän DISKOTEEMALLA Tikkurilan harjoitusjäähallissa ja sen ympäristössä
La-su 10.-11.9. järjestämme Tikkurila Trophy 2022 -kilpailun yksinluistelun SM-sarjoille
Täällä voit lukea Pop-up Trophysta lisää!
Tikkurilan areenan kattoremontti aiheuttaa harjoitusaikoihin muutoksia. Harjoittelu elokuussa tulee tapahtumaan poikkeusaikataulun mukaisesti. Harjoitusajat ja paikat tiedotetaan ryhmän omassa Jopox-kalenterissa heti, kun vuorojako on vahvistunut. Pahoittelemme, että tieto poikkeusajoista saattaa tulla lyhyellä varoitusajalla.
Toivomme, että kaikista luistelevien lasten perheistä yksi huoltaja liittyy seuramme jäseneksi. Liittyä voit tällä lomakkeella.
Tikkurilan Taitoluisteluklubin jäsenet perheineen voivat saada etuja seuran viralliselta yhteistyökumppanilta Mehiläiseltä, kun rekisteröityminen OmaUrheilu-käyttäjäksi on tehty ennen asiointia Mehiläisessä. Ohjeet rekisteröitymiseen ja tietoa yhteistyökumppaneistamme löydät täältä.
Muistattehan pitää omat yhteystietonne yllä Jopox-jäsenrekisterissämme. Uudet jäsenet saavat aina sähköpostiin kutsun, jonka linkistä tulee käydä hyväksymässä seuramme tietosuojaseloste. Samassa yhteydessä tulee luoda salasana, joka kannattaa ottaa muistiin käyttäjätunnuksen lisäksi. Jatkossa kirjautumaan pääsee kotisivuiltamme mistä kohdasta tahansa sinisen yläpalkin oikeasta reunasta, lukon kuvasta. Voit myös ladata puhelimeesi Jopox-applikaation.
Huomaattehan, että tarkat harjoitusajat eivät pääsääntöisesti enää näy kotisivuilla, vaan ainoastaan Jopox-sovelluksessa tai tietokoneen selaimella Jopoxiin kirjautumalla, ns. "pukukopissa". Seuraattehan kalentereita ja tiedottamista aktiivisesti, varsinkin elo-syyskuun poikkeusaikataulujen kohdalla!
Välillä jäsenrekisteristämme lähetetyt viestit ohjautuvat roskapostikansioon. Muistattehan tarkkailla tilannetta ja muuttaa tarvittaessa sähköpostinen asetuksia siten, että viestit pääsevät perille.
Seuramme tarjoaa paljon uusia, innostavia mahdollisuuksia liikkua ja kehittyä luistelijana. Pyrimme tarjoamaan jokaiselle oman kiinnostuksen mukaisen ryhmän! Autattehan meitä viemään tietoa eteenpäin omissa verkostoissanne?
Luistelukoulu pähkinänkuoressa
Kun luistelun perusteet ovat jo hallussa
SYYSTARJOUS! Jotta saisimme uudet Show-ryhmämme hienosti käyntiin, on nyt Mini ShowSkate (7-9 -vuotiaat) ja ShowSynchro (8-12 -vuotiaat) -ryhmiin mahdollista tutustua syystarjouksella: yhden kuukauden harjoitusmaksulla voit harjoitella 31.10. asti ilman sitoutumista! Seuran jäsenmaksu kaudelle 2022-2023 laskutetaan kaikilta uusilta jäseniltä.
Muistathan, että suositeltuasi luistelukouluamme voit halutessasi osallistua 100 euron arvoisten lahjakorttien arvontaan! Huomaathan, että voit osallistua arvontaan useammallakin suosittelulla. Ilmoita harrastuksen aloittaneiden nimet viimeistään 15.9. täällä: https://www.tikkurilantaitoluisteluklubi.fi/lomakkeet/5192/arvonta-luistelukoulun-suosittelemisesta
Erilaisia luistelukoulumainoksia on saatavilla seuran toimistolta. Voit tiedustella niitä esimerkiksi jojojen ja ohjaajien kautta. Kiitos, kun autat mainosten viemisessä päiväkoteihin, kouluihin, kauppojen ilmoitustauluille jne. Kun merkitset viemäsi mainokset tähän listaan, muut näkevät, minne kaikkialle niitä on jo viety, ja kaikkein aikaa säästyy mukavasti.
Pitkäaikainen valmentajamme Linda Mäenpää on päättänyt siirtyä uralla eteenpäin ja vaihtaa työpaikkaa. Linda on toiminut vuosien varrella seurassamme todella monipuolisissa tehtävissä muun muassa pienten yksinluistelijoiden valmentamisen, luistelukoulukoordinoinnin ja hallinnon tehtävien parissa. Kiitämme Lindaa yhteisistä vuosista ja toivotamme menestystä uusissa kuvioissa! Lindan viimeinen työpäivä on 6.9.
Lindan työnkuvaan kuuluneet vastuualueet jaetaan lähtökohtaisesti seurassa jo toimivien valmentajien kesken. Kilpurit-ryhmän valmennuksen suunnittelusta vastaa syyskuusta eteenpäin Aleksei Saks, ja tutut valmentajat Liana, Lumi, Nea ja Marttaleena jatkavat työtä ryhmän kanssa normaalisti. Lindan työtehtävät harrastetoiminnan puolella, muun muassa luistelukoulukoordinointi sekä Timantit-kehitysryhmän vastuuvalmentajuus siiryvät ensisijaisesti seurassamme jo toimiville valmentajille. Tiedotamme valinnoista mahdollisimman pian!
Studio Lindell ottaa jälleen ammattitaidolla upeat kuvat luistelijoistamme. Kuvausaikataulu on sovittu seuraavasti:
Onnea kaikille koulutien aloittaneille ja kaikille tsemppiä arjen aloittamiseen!
Kaisa Öfversten, toiminnanjohtaja.ttk@gmail.com
24.11.2023 07.50 | Joulunäytös tiistaina 12.12.2023. Osta liput ennakkoon! |
18.11.2023 08.00 | Muodostelmaluistelun pääkaupunkiseudun aluemestaruuskilpailut 13.1.2024 |
18.11.2023 07.55 | Muodostelmaluistelukilpailu Tiksi IceClub 17.-18.2.2024 |
14.11.2023 09.12 | Vaihda puhelimeesi uusi Jopox + |
05.10.2023 10.01 | Näe joukkueiden uusien koreografioiden ensiesitykset! |
28.09.2023 12.51 | Syys-lokakuun seuratiedote kokoaa ajankohtaiset asiat |