Ranja tutustuu valmentamiseen ja sisällöntuottamiseen
9.11.2020 10:40 Uutiset / Etusivu

Ranja tutustuu valmentamiseen ja sisällöntuottamiseen

Marraskuun TET-harjoittelijamme on Fantsuissa harjoitteleva Ranja. Tässä hänen esittäytymisensä ja mietteitään toisen TET-harjoitteluviikon alkaessa:

"Olen Ranja Salama, 15-vuotta. Aloitin luistelun 4-vuotiaana TTK:n luistelukoulussa. Alun perin lähdin luistelukouluun, jotta osaisin luistella ennen koulujen alkua, mutta innostuin siitä niin, että päätin jatkaa sitä. Aluksi menin yksinluistelupuolelle, mutta muutama vuosi sitten vaihdoin muodostelmaan loukkaantumisen takia. Kuva on otettu Minit-sarjan kisasta, kun olin 7-vuotias.

Mielestäni yksinluistelun parhaita puolia on se, että sinun ei tarvitse verrata sinun kehitystä muihin. Yksinluistelu ryhmissä on aina hieman eri tasoisia ja eri ikäisiä ihmisiä, joten sinun ei tarvitse verrata itseäsi muihin niin paljoa. Myös saat käsitellä pettymykset omalla tavalla.

Muodostelmaluistelun parhaita puolia on mielestäni joukkue. Saat kokea kuuluvasi joukkueeseen ja saat monia uusia ja hyviä ystäviä. Koska joukkue on niin tiivis myös kaikki onnistumiset ja vastoinkäymiset koetaan yhdessä ja niistä myös selvitään yhdessä.

Monen vuoden jälkeen luisteleminen merkitsee minulle edelleenkin paljon. Vuosien aikana on kertynyt tietynlainen arkirutiini, että koulun jälkeen lähdetään aina hallille. Loukkaantumisen takia jouduin luomaan kokonaan uudenlaisen arkirutiinin ja vasta siinä vaiheessa tajusin kunnolla, kuinka paljon aikaani vietän hallilla. Luistelu merkitsee edelleenkin minulle paljon ja vaikka viettäisin koko päivän hallilla en vaihtaisi kokemuksiani luistelusta mihinkään.

Ensimmäisen TET-viikon työtehtävistä kivoin oli ehdottomasti valmentajan työhön tutustuminen. Tajusin, että vaikka valmentajan työ näyttää ehkä helpolta, siihen sisältyy paljon vastuuta ja suunnittelua, jotka eivät näy päällepäin. Työtehtävistä vaikein oli erilaisten nettijulkaisujen kehittäminen ja luominen."

Ranjan toinen TET-viikko on nyt alkamassa .Viime viikolla hän pääsi tulokkaiden ja kehitysryhmien harjoituksiin, auttoi erilaisissa toimistotöissä. Tällä viikolla Ranja haastattelee Essi-valkkua ja työstää haastattelusta nettijulkaisun teidän kaikkien luettavaksi. Molemmat syksyn TET-harjoittelijamme Oona ja Ranja ovat koostaneet TTK-laisille vinkkejä hyviin välipaloihin. Voit napata parhaat ideat talteen täältä.


   
Lisää uutisia
Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry
«  Lokakuu   »
Kategoriat