Maaliskuussa uutisoimme, että seuramme muodostelmavalmennustiimissä tapahtuu joitakin muutoksia. Sitten matkaan tulikin yllättäviä kiemuroita, ja saimme ratkaistavaksemme todella monta uudistusta. Muutos on kuitenkin aina mahdollisuus, ja koko ajan uuden organisoitumisen palaset ovat tuntuneet loksahtavan varmemmin kohdilleen.
Aivan ensimmäisessä henkilöstöä koskevassa uutisessamme kerroimme, että saamme kokeneen ja pidetyn Satu-valmentajan takaisin seuraamme. Tässä viimein Sadun esittäytyminen!
"Olen Satu Laitinen, muodostelmatiimin paluumuuttaja. Koulutukseltani olen 2 tason muodostelmavalmentaja, tuomari, tekninen spesialisti sekä viittä vaille 1 tason yksinluisteluvalmentaja. Olen myös valmistunut terveydenhoitoalalle, mutta jäähalli on sittenkin tuntunut minulle omimmalta. Oman luistelu-urani olen luistellut HL:ssä ensin yksin ja sitten muodostelmassa, joista viimeiset kuusi vuotta Marigold IceUnityssä.
Valmentajana parasta on nähdä urheilijoiden innostuneisuus lajista ja sen tarjoamista loputtomista haasteista. Uskon vahvasti ahkeran harjoittelun merkitykseen ja siihen, että jokainen motivoitunut urheilija palkitaan työstään tavalla tai toisella. Lajin vaatimukset nousevat vuosi vuodelta ja urheilijoita vaaditaan yhä monipuolisempaa osaamista. Siksi uskon myös, että päästäkseen asetettuihin tavoitteisiin, urheilija tarvitsee taakseen tiimin, jossa eri osa-alueiden tietotaitoa on käytettävissä mahdollisimman laajasti. Odotan innolla, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä kaikkea me yhdessä voimme oppia!"
Ihan mahtava juttu, että Satu on taas meillä töissä. Aurinkoiset tervetulotoivotukset koko TTK:n väeltä!
02.06.2025 13.25 | TTK:n luistelijoita maajoukkueessa, nuorten maajoukkueessa ja projektiryhmässä kaudella 2025–2026! |
13.03.2025 19.06 | Anu Oksasesta Tikkurilan Taitoluisteluklubin muodostelmaluistelun päävalmentaja |
04.03.2025 08.04 | Haluatko luistella TTK:n muodostelmajoukkueissa? |
18.02.2025 13.31 | Haluatko olla mukana rakentamassa jotain uutta? |
17.02.2025 20.00 | Vantaalla vahvistetaan muodostelmaluistelun tulevaisuutta |
16.01.2025 10.26 | TTK Päivät |