
TTK saa taitavan vahvistuksen muodostelman valmennustiimiin, kun Essi Bruun aloittaa meillä valmentajana lähiharjoittelun taas ollessa mahdollista - toivottavasti mahdollisimman pian! Tässä Essin ensiesittäytyminen TTK:n jäsenistölle:
"Heippa!
Olen Essi Bruun. Koulutukseltani olen lähihoitaja ja tason I muodostelmaluistelun valmentaja, ja lisäksi käyn parhaillaan Vierumäen Urheiluopistolla lasten ja nuorten valmentajien liikuntaneuvojan koulutusta monimuoto-opiskeluna.
Oman urani olen luistellut Etelä-Vantaan taitoluistelijoissa muodostelmaluistelua ja lopetin SM-junioreissa keväällä 2004.
Olen aloittanut valmentamisen syksyllä 2004 Etelä-Vantaan taitoluistelijoiden luistelukoulusta. Siirryin Nurmijärven taitoluistelijoihin vuonna 2009. Kaudet 2011-2017 vastasin muodostelmaluistelusta seurassa. Kauden 2017-2018 toimin Myllypuron taitoluisteluklubin muodostelmaluistelun päävalmentajana ja viimeiset kaksi kautta olen toiminut valmennustiimissä Porvoon Taitoluistelijoissa.Tikkurilan Taitoluisteluklubi tuo uusia haasteita ison seuran sekä uusien kilpasarjojen muodossa. Olen myös kiinnostunut seuran kehittämisestä, koska aina löytyy jotain uutta toimintaan. Odotan jo innolla töiden alkamista!
Kunhan päästään hallille harjoittelemaan niin tule vetämään hihasta ja moikkaamaan!
Aurinkoisin terkuin,
Essi"
| 14.08.2026 13.09 | Yksinluistelun 1. SM-valintakilpailu & Muodostelmaluistelun lyhytohjelmakilpailu 2026 |
| 14.08.2026 12.21 | Seurapäivä 25.8. |
| 29.04.2026 22.45 | Ilmoittaudu mukaan! Vantaan viileimmät kesäleirit yksinluistelijoille 1.-5.6. & 27.-31.7. |
| 04.04.2026 12.23 | Taitoluistelun kehitysryhmä 4–8-vuotiaille |
| 30.03.2026 18.40 | Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry:n kevätkokous 31.3.2026 klo 18.30 |
| 24.03.2026 16.00 | TTK:n Anu Oksanen liittyy Team Uniquen valmennukseen |