TTK siirtyy oheisharjoittelupainotukseen ajalla 30.11.-20.12.
SeuraJulkaistu: 28.11.2020 00.00

TTK siirtyy oheisharjoittelupainotukseen ajalla 30.11.-20.12.

Vantaan kaupunki sulkee kaikki liikuntatilansa, mukaan lukien jäähallit ajalla 30.11. - 20.12.

Päätöksen takana on tavoite estää koronaviruksen leviämistä sosiaalisia kontakteja vähentämällä. Toivomme kaikkien seuramme jäsenten sitoutuvan tähän tavoitteeseen, jotta rajoitukset tehoavat ja pääsisimme mahdollisimman pian jatkamaan harjoittelua jäällä.

Suomen Taitoluisteluliitto toivoo, että pääkaupunkiseudun seurat eivät järjestä sulun aikana jääharjoituksia muualla Suomessa. Virustilannetta seurataan rauhassa ja liitto onkin perunut kaikki kilpailunsa tammikuun loppuun asti, ja siirtää virallisen kilpailukalenterin mukaiset kilpailut ajalle 1.2.-30.4.2021. Koska pandemia on useilla alueilla joko kiihtymis- tai leviämisvaiheessa, tulee liikkumista oman sairaanhoitopiirin ulkopuolelle harrastus- ja kilpailutoiminnan puitteissa välttää kaikkialla Suomessa. Näin huolehdimme siitä, että emme omalla käytöksellämme toimi tartunnan leviämisen edistäjänä.

STLL:n tiedotte, jonka jokaisen luistelijan ja perheen tulisi lukea ja sisäistää, jotta korona aidosti nyt näillä rajoitustoimenpiteillä voitettaisiin, löytyy täältä.

Viikonloppuna 28.-29.11.TTK:n jääharjoitukset toteutetaan muuten normaalilla aikataululla, mutta aikuisten harjoitukset on peruttu.

Jäähallisulun aikana Tikkurilan Taitoluisteluklubi jatkaa toimintaa etäyhteyksin ja mahdollisesti ulkona toteutettavien oheisharjoitusten muodossa. Tavoitteenamme on järjestää huolellisesti suunniteltuja harjoituksia, jotka vievät luisteljoitamme taidoissa eteenpäin, mahdollisimman hyvin normaalia viikkoaikataulua seuraten. Osa harjoituksista koostuu videotallenteista, joiden sijoittaminen perheen aikatauluun onnistuu helposti. Kannustamme ottamaan koko perheen mukaan etäoheisharjoituksiin!

Valmentajat kokoontuvat maanantaina suunnittelupäivään ja tiedotamme sen jälkeen joulukuun harjoituksista yksityiskohtaisemmin. Maanantaina 30.11. ei ole yksinluistelun treenejä, muodostelmaluisteluvalmentajat tiedottavat mahdollisesta tanssitunnista.

Seuran hallitus on 27.11. kokouksessaan käsitellyt uusien rajoituksien vaikutuksia seuratoimintaan. Tilanne on haastava ja aiheuttaa valtavasti muutoksia normaalitilanteeseen verrattuna. Seuraamme tilannetta ja sen vaikutuksia mm. talouteen jatkuvasti. Rajoitusten aikana Vantaan kaupunki ei peri jäähallivuoroista maksuja. Muut seuran kiinteät ja työnantajavelvoitteista aiheutuvat kulut kuitenkin toteutuvat rajoituksista huolimatta. Sopeutamme toimintaamme niiltä osin, kuin se on mahdollista.

On tärkeää, että meillä on jäsenperheiden yhteystiedot (sähköpostit ja puhelinnumerot) Jopox-jäsenrekisterissämme oikein, jotta lähettämämme etäharjoituslinkit pääsevät varmasti perille. Tiedot pääset päivittämään nettisivujen kautta kirjautumalla tai kännykän Jopox-sovelluksen avulla. Voit olla yhteydessä oman ryhmäsi vastuuvalmentajaan tai yhteyshenkilöön, jos olet unohtanut asettamasi salasanan.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaattoriryhmä peräänkuuluttaa kärsivällisyyttä ja kestävyyttä. “Vaikka urheiluharrastuksissa ei ehkä tartuntoja ole todistettavasti esiintynyt, juuri nyt olemme yhtä vahvoja kuin heikoin lenkki.” Linkki uutiseen: https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunginkanslia/paakaupunkiseudun-koronakoordinaatioryhma-uusista-rajoituksista

Yhteistyöllä eteenpäin!

TTK:n hallituksen puolesta

Kaisa Öfversten, toiminnanjohtaja