
Kesää kohti mentäessä harjoittelu vaikuttaa normalisoituvan ja valmentajillamme onkin kädet täynnä työtä uuden kauden valmistelujen kanssa. Olemmekin erittäin onnellisia voidessamme tiedottaa, että Angelina Kälviläinen aloittaa yksinluistelutiimissämme päätoimisena valmentajana 25.5. On todella hienoa saada Angelina seuraamme!
Tässä hänen tervehdyksensä TTK-perheille:
"Hei! Olen Angelina eli ”Ansku”. Koulutukseltani olen tason 3 taitoluisteluvalmentaja, Tradenomi ja lisäksi olen suorittanut Valmentajan Ammattitutkinnon. Valmennuskokemusta on ehtinyt kertyä 12 vuotta.
Oma luistelu-urani eteni yksinluistelijana SM-junioreihin saakka ja päättyi vuonna 2008, jolloin aloin toteuttamaan seuraavaa haavettani eli kouluttautumaan ammattivalmentajaksi. Tämä matka alkoi HL:ssä, jossa toimin aluksi luistelukouluohjaajana ja myöhemmin avustin myös kehitys- ja kilparyhmillä. Tämän jälkeen siirryin Vihdin Taitoluistelijoihin päävalmentajaksi. Viimeiset 6 vuotta olen toiminut PTL:ssä päätoimisena vastuuvalmentajana ja valmentanut kaikkia yksinluistelijoita Tinteistä SM-senioreihin.
Valmentajan työssä ehdottomasti parasta on nähdä luistelijoiden ilo ja uuden oppimisen riemu sekä olla luistelijoiden tukena luistelijapolulla ja sen jälkeenkin. Omassa valmennuksessani korostan erityisesti kannustavan ilmapiirin ja parhaansa yrittämisen merkitystä.
Odotan innolla pääseväni tutustumaan TTK:n luistelijoihin ja valmennustiimiin, kehittämään seuran toimintaa yhdessä muiden valmentajien kanssa ja auttamaan luistelijoita matkalla kohti omia haaveita ja tavoitteita.
Nähdään pian!
Terkuin,
Ansku"
| 23.10.2025 13.49 | Joulunäytös 2025: TTKvision – Euroviisut jäällä! |
| 29.09.2025 12.23 | Tiksi IceClub 2026 tulee taas! |
| 22.09.2025 16.35 | Muodostelmaluistelun 1. SM-valintakilpailu 8.-9.11.2025 |
| 12.09.2025 15.09 | Yksinluistelun 1. valintakilpailu 4.-5.10.2025 Tikkurilan Areenalla |
| 02.08.2025 12.36 | Seurapäivä tulee! |
| 15.07.2025 12.12 | Yksinluistelijoiden heinäkuun tehopäivät - starttaa syyskausi ennakkoon! |